maanantai 5. maaliskuuta 2012

Rachel Brice Berliinissä, syyskuu 2011, osa 1

Syksyn tanssireissuja on edelleen päivittämättä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Tämä on tarina siitä, miten kannattaa toivoa suuria asioita, ja tavoitella kaukaisiakin unelmia. Löysin tribalin kun näin youtubesta Rachel Bricen tanssimassa, jolloin sydämeni poksahti ja tajuntani räjähti. Siitä hetkestä tiesin, mitä haluan tehdä. Syksyllä 2010 istuin sitten parvekkeellani katsomassa avaruuteen perseidien meteorisuihkun aikaan, ja näin viisi tähdenlentoa puolen tunnin sisään. Toivoin silloin, että jonain päivänä vielä olen Rachelin oppilaana. Tasan vuotta myöhemmin tuo silloin kaukaiselta tuntunut toive kävi toteen. Tässä makupala Rachelilta.


Viime elokuun lopussa lensimme tanssikaverini Mintin kanssa Saksaan Berliiniin osallistuaksemme tanzakademie Cifuentesin järjestämään "sommerfestival"-tapahtumaan, jonka vetonaulana ihanainen Brice oli. Lentokoneessa mietimme nimeä duollemme, jonka ensiesiintyminen oli ollut paria viikkoa aikaisemmin, ja jonka toinen keikka oli edessä muutamaa päivää Berliinistä paluun jälkeen Tampereen Ofeliamarketissa. Pyörittelimme kaikenlaisia sanoja ja ideoita, kunnes päädyimme Medusa-nimeen. Siinä yhdistyy mytologia ja käärmemäisyys, onomatopoeettinen kauneus sekä ulkoinen ilme (meillä on molemmilla pitkät locksit). Medusan synnystä löytyy omakin päivitys täältä.

 Asustelimme katutaiteen täyttämässä Friedrichschainissa, josta ajelimme sitten päivittäin metrolla tanssitunneille akatemialle. Ensimmäiset kaksi opetuspäivää pidettiin akatemian kulman takana Sturmhallessa.

Sturmhallen pihassa jännätutina puntissa menossa tapaamaan RB:tä ensikertaa.
Pihassa oli odottava tunnelma. Taisi olla kyseessä aika monen muunkin suuri unelma. Vihdoin pihaan kaartoi Beata Cifuentes mustalla maasturillaan kyydissään Rachel ja kuhina siirtyi salin puolelle. Ensimmäisillä tunneilla oli runsaasti osaanottajia, varmaan 40.

Mintti ja muita tanssityttöjä valmistautumassa ensimmäiselle tunnille
Ensimmäinen workshop, "Well begun is half done" oli kaikille tasoille sopiva perustekniikkapläjäys, jolla drillasimme kolmen tunnin ajan monipuolisesti vähän kaikkea askelista isolaatioihin ja kerrostuksiin. Tunnin jälkeen Horacio kurvasi paikalle, ja toi kaikille leivoksia treenin päätteeksi. Ja RB oli juuri niin säteilevä ja lämmin, kuin saattoi odottaa.

ihkun Raakelin kainalossa.
Myös seuraavan päivän työpaja, "Drills and coreography" pidettiin Sturmhallessa, ja koska tämäkin oli kaikille leveleille sopiva workshop, osaanottajia oli yhtä paljon kuin ensimmäisenä päivänä. Perjantain opetus kesti myöskin kolme tuntia, ja sen aikana tehtiin hauska koreografia pariminuuttiseen "Cartoon"-kappaleeseen.


 Tuntien jälkeen kipitimme kämpille, ja kuvasimme koreon muistiin. Mietin, miksi kappale oli niin tuttu, kunnes muistin nähneeni youtubesta Samantha Emanuelin tekemän tanssin samaan biisiin. Kappale on esityksen keskivaiheilla.


Oppituntien jälkeen vietimme aikaa "kotikulmilla" ja kävimme syömässä aivan loistavia sapuskoita. Muutaman korttelin säteellä paikallisesta asunnostamme oli nimittäin lukemattomia erimaalaisia ravintoloita, joista sai edulliseen hintaan toinen toistaan uskomattomampia makuelämyksiä. Berliini on todellinen herkkusuun paratiisi! Kun sen lisäksi kotimatkalla metroasemalta sijaitsi vielä iso luomumarketti, jonka hintataso oli hilpeyttä herättävä suomihintoihin tottuneelle, voisi sanoa, että niin hyvin ravittu en ole ollut pitkään aikaan.

Kasvistajotin libanonilaiseen malliin. Ei maltettu napata kuvaa ennen kuin oli jo vähän maisteltu . Kuva Mintti Raassina
Vieläkin tulee vesi kielelle, kun muistelee mitä kaikkea tuli maisteltua. Perjantaina tullessamme tanssimasta kuljimme läheisen kirkon puiston läpi, johon oli yllättäen pystytetty illaksi lähiruokatori. Sieltä ostamiamme kasvistahnoja, juustoja, sämpylöitä ja vihanneksia nautiskelimme sitten seuraavana päivänä puistopiknikillä luomuyrttilimpparin kera (so hipster). Aiemmin viikolla olimme myös käyneet penkomassa läpi valtavia kierrätysvaatekauppoja ja ihmettelemässä holokaustin muistomerkkiä.

Holokaustin muistomerkillä. Kuva Mintti Raassina
Yhdellä seikkailulla astuimme sisään kauniita etnisiä koruja myyvään liikkeeseen, jonka myyjätär kiinnitti huomiota banjara-peilivyöhöni, ja tuli kysymään, olenko käynyt Intiassa. Vastasin myöntävästi ja pian selvisi, että hänkin oli tanssijatar, erikoistunut intialaisiin tansseihin ja fuusiovatsatanssiin. Pian kävi ilmi, että hän, Josefine, myös esiintyisi lauantain gaalassa ennen varsinaisen shown alkamista basaarin vieressä. Aikamoinen yhteensattuma niin suuressa kaupungissa...tässä linkki Josefinen kotisivuille.
Lauantaille olikin sitten luvassa lepopäivä ilman tanssitunteja, ja illalla gaala, jossa vihdoin näkisin ihan omin silmin Rachel Bricen esiintymässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti