perjantai 27. huhtikuuta 2012

Kesätiivari-keskiviikot tribalin parissa

Kevään viikkotunnit loppuvat toukokuun alussa, mutta kesän korvallakaan ei tarvitse kärvistellä tanssinpuutteessa, sillä järjestän tiiviskurssimuotoiset kesätreenit 30.5 ja 6.6.2012
Kumpanakin päivänä on tarjolla kokonaista neljä tuntia tanssia, joista voi valita itselleen kahden tunnin pätkiä tai vaikka koko paketin! Jokaisessa työpajassa on oma teemansa. Kurssit soveltuvat kaikille minun tribal fusion alkeis-, alkeisjatko- ja tiiviskursseja käyneille, sekä HiMOn tunneilla kävijöille. Myös aikaisempi tanssitausta - mieluiten vatsatanssista - käy. Jos olet epävarma, voit kysäistä asiaa minulta sähköpostitse.

Keskiviikko 30.5


1. Työpaja; ”Kertausta ja komboja”    klo 12-14
Kertaamme tuttuja asioita ja teemme perusliikkeistä lyhyitä komboja. Nopeatempoisella tunnilla saamme   hikeä aikaiseksi myös lihaskuntoharjoituksilla, joilla haemme varmuutta ja hallintaa mm. keskivartalon korsettilihaksiin. Paneudumme kerrostamiseen yhdistämällä perusliikkeitä toisiinsa. Kokoamme sarjoista tunnin lopuksi pienen koreografian.

2. Työpaja; ”Kesäkoreo”    klo 14.30-16.30
Toisella kurssilla teemme iloisen ja reipastahtisen koreografian, jossa saa heittäytyä täysillä! Nyt ei uppouduta niinkään tekniikkaan, vaan päästellään täysillä ja annetaan tilaa ilmaisulle. Teemme myös leikkimielisiä improvisaatioharjoituksia, jotka lisäävät esiintymisvarmuutta ja auttavat vapautumaan liikkeelle. Lopuksi venyttelemme huolella ja rentoudumme päivän päätteeksi.



Keskiviikko 6.6

3. Työpaja; ”Flow – virtaava liike”    klo 12-14
Aloitamme päivän joogalla ja venyttelyllä, josta etenemme harjoituksiin, joilla haemme sulavuutta ja jatkuvuutta liikkeisiin ja niiden yhdistämiseen. Treenaamme pitkiä, venyviä liikkeitä, kuten bodywaveja, käärmekäsiä, sidewindereita ja undulaatioita. Teemme pätkän teemaan sopivaa koreografiaa.

4. Työpaja; ”Koreografia”     klo 14.30-16.30
Viimeisessä työpajassa syvennymme kaikille tuttuun koreografiaan (Nataraja), käymme väliosat huolellisesti läpi, ja opetan teille esityssovituksen. Jaetaan porukka ryhmiin ja tehdään muodostelmia. Viilataan yksityiskohtia. Tämä kurssi on avoin kaikille, myös niille jotka eivät halua tai pääse esiintymisiin!!! Esiintyjille on vielä tämän lisäksi oma kenraali

Kurssipaikkana on HiMO-klubin tanssistudio Helsingissä osoitteessa Lönnrotinkatu 32 D 35 sisäpihalla (soita ovisummeria).

Kurssien hinnat: yksittäinen työpaja 25€, kaikki neljä työpajaa yhteensä 90€

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Ilmoittautumiset ovat sitovia eikä kurssimaksuja palauteta oppilaan poissaolon takia. Osallistuja voi myydä paikkansa eteenpäin, jos ei itse pääsekään paikalle. Jos ilmoittautuneita ei tule riittävästi, kurssi voidaan perua, ja silloin maksetut kurssimaksut palautetaan kokonaisuudessaan.

Tapahtuma löytyy myös facebookista tästä linkistä.

Tervetuloa kursseille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti