sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tribal Fusion Bellydance tiiviskurssi Helsingissä 27.-28.4.2013

Minulta kysellään melko tiheään mahdollisuutta tutustua Tribal Fusioniin tiiviskurssilla, joten nyt olisi taas tarjolla alkeistasoinen viikonloppuintensiivi! Kurssin sisältö on suunniteltu ajatellen erityisesti lajiin tutustuvia uusia harrastajia, mutta soveltuu peruskurssiksi myös vaikka itämaisen tanssin harrastajille, jotka haluavat tutustua Tribal Fusionin tekniikkaan. Kurssi sopii toki myös jo tanssiharrastuksen aloittaneille, jotka haluavat parantaa perustekniikkaansa ja tulla tekemään koreografiaa sunnuntaina. Tältä kurssilta saat perustaidot, joilla jatkaa harrastusta vaikkapa HiMO-clubin maanantaitunneilla! Viikonloppu on myös mainiota pohjustusta kesän leiriviikonloppua odotellessa!
kuva: Uros Cotman/Ambrosia photography
Kurssin kesto on 6 tuntia, jaettuna kahdelle päivälle. Opetus tapahtuu kumpanakin päivänä klo 12-15.
Lauantaina käymme läpi tekniikkaa, perusasennosta isolaatioihin ja kerrostuksiin. Jos tämä ei vielä kerro sinulle mitään, ei huolta! Selitän kyllä mistä on kysymys. Sunnuntaina otamme edellisen päivän liikkeet käyttöön, ja koostamme niistä pienen koreografian.


Lauantai 27.4 klo 12-15

Tribal Fusion Belly Dance – perusteet”

Perusasento, isolaatiot ja liikkeiden kerrostaminen – käymme läpi lajin olennaisimpia perusasioita.
Yhdistämme askelia liikkeisiin ja teemme lyhyitä sarjoja.

Sunnuntai 28.4 klo 12-15

Tribal Fusion koreografia”

Toisena päivänä opetus jatkuu koreografiaharjoittelulla. Perusliikkeistä ja sarjoista rakennamme pienen harjoituskoreografian lisäten joukkoon tanssillisia mausteita.

Päivät alkavat lämmitellen ja kehoa avaten, ja päättyvät pehmeästi venytellen, eli tarvitset mukaasi joogamaton tai muun alustan. Tanssimme paljain jaloin, vaatetukseksi sopivat mukavat ja joustavat liikuntavaatteet, ja voit ottaa mukaan kolikkovyön tai muun huivin lanteille kietaistavaksi. Älä unohda vesipulloa!
Kannattaa varustautua muistiinpanovälinein, jos haluat myöhemmin palata opetettuihin asioihin.

Opetuspaikkana on “Raspberry Fields”-treenitila Lauttasaaressa osoitteessa Vattuniemenkatu 15. Bussi 21V tulee keskustasta suoraan oven eteen, pysäkin nimi on “Nahkahousuntie”.

Hinnat:
1pv (3h) 40€
2pv (6h) 65€

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen salamankantama@gmail.com
Ilmoittautumiset kursseille ovat sitovia, eikä kurssimaksuja palauteta oppilaan poissaolon takia. Jos kurssi peruuntuu järjestäjän toimesta, maksetut kurssimaksut palautetaan kokonaisuudessaan.

Vinkkinä kerrottakoon myös, että HiMO-clubin maanantaitunneille mahtuu taas uusia oppilaita, ja mukaan voi tulla myös kesken kauden. Yhden timantin tunnit klo 16.45 ja kahden timantin tunnit klo 17.45. Kysy lisää HiMOlaisilta! Yhteystiedot löydät klubin kotisivuilta.
HiMOn facebook-sivulla on esitelty klubin lajeja ja opettajia, ja tällä viikolla vuorossa olin minä. Tässä juttu ja siihen liittynyt kuva HiMOn studiolta; 


Tämän keskiviikon kirkkain HiMO-tähti on upea Tribal Fusion- opettajamme Laura Luna. Haastattelijamme halusi kuulla Lauran mietteitä omasta lajistaan. Tässä vastaukset:

"Minusta Tribal Fusionissa parasta on kokonaisuus. Laji kehittää kehonhallintaa, tasapainoa ja joustavuutta, kohottaa kuntoa, parantaa selän hyvinvointia sekä korostaa naisellisuutta. Treenatessa aika lentää siivillä huomaamatta. Treenin lisäksi kyseessä on tietenkin myös hypnoottinen ja mielikuvitusta kiehtova taidemuoto. Kun kaiken harjoittelun päälle saa pukeutua fantasiahahmokseen ja nousta lavalle säteilemään muiden upeiden tanssijoiden kanssa, ei tanssiharrastukselta paljon muuta voisi enää toivoa!

Miksi suosittelen lajia muille naisille? Koska tanssi on pelastanut minut niin monesta suon silmäkkeestä. Se hoitaa kehoa ja mieltä, sen kautta tutustuu muihin mahtaviin tanssijoihin ja lajin loputtomat mahdollisuudet haastavat opiskelemaan aina vain pidemmälle. Tanssi on fyysistä itseilmaisua, ja tässä lajissa on niin laaja paletti erilaisia tyylillisiä näkökulmia, että se tarjoilee jokaiselle jotakin. Vatsatanssi yleensäkin on niin paljon enemmän kuin pelkkää liikuntaa, pohjimmiltaan se on ikiaikaista naisen kehollista viisautta. Nainen saa olla sensuelli, vahva, pehmeä ja täynnä asennetta yhtä aikaa, eikä siinä ole mitään pelättävää tai hävettävää."


Eli siinä vielä muutama hyvä syy tulla kokeilemaan, mistä tässä hehkutuksessa oikein on pohjimmiltaan kysymys.

Tervetuloa mukaan! :) 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tribal Summer Camp : opettajien esittelyt

There is a bunch of gorgeous dancers coming to the summery event, with various aspects to the art of bellydance. Here is an introduction of them in Finnish and English.

Kesäiseen tapahtumaan on tulossa joukko upeita tanssijoita, jolla on jokaisella oma lähestymistapansa vatsatanssiin. Tässä on esittelyt heistä suomeksi ja englanniksi.

Pernilla Sund
Pernilla is based in Malmö, Sweden and is teaching, studying and performing American Tribal Style® and Tribal Fusion Bellydance. She is a member of the dance groups Tribe of Gaia (DK) and Carnelian Tribal (SE), and she is also one of the assistant trainers of the Danish-Swedish ATS® group Sakura Tribal Troupe.
Her focus in training and teaching is on body awareness, versatility and playfulness.





Pernilla tulee Malmösta Ruotsista, ja opettaa, opiskelee ja esittää American Tribal Stylea sekä Tribal Fusionia. Hän kuuluu tanssiryhmiin Tribe of Gaija (Tanska) ja Carnelian Tribal (Ruotsi) ja on myös yksi apulaisohjaajista tanskalais-ruotsalaisessa "Sakura Tribal Troupe" ATS-ryhmässä.
Hän keskittyy harjoittelussaan ja opetuksessaan kehotietoisuuteen, monipuolisuuteen ja leikkisyyteen.

Pernillas workshops: 
La/Sat - "Arms & Hands, drills and combinations
Su/Sun - "Soft and fluid"




Jaana Hansman (Yahna)
Jaana is the first professional tribal fusion bellydance performer and
teacher in Estonia. She has performed in USA, England, Spain, Slovenia,
Italy and all around Estonia. She travels all-around the world to trail her inspirations and to learn with worlds best dancers, like Mira Betz, Zoe Jakes, Rachel Brice, Mardi Love, Amy Sigil and Ariellah.

Besides teaching and performing, Yahna is also an event organizer. She has
hosted Samantha Emanuel and April Rose and organizes Infusion Tallinn Show.

Jaana found bellydance in 2005 and since then it has become an addiction. She is a member of Müstika Magical Theatre. Jaana has also studied many other styles too, like hip-hop and Indian dances and teaches regular classes since 2009. 




Jaana on ensimmäinen ammattimainen Tribal Fusion-esiintyjä ja opettaja Virossa. Hän on esiintynyt USA:ssa, Englannissa, Espanjassa, Sloveniassa, Italiassa ja joka puolella Viroa. Hän matkustelee maailmalla metsästämässä inspiraatioita ja oppiakseen maailman parhailta tanssijoilta, kuten Mira Betz, Zoe Jakes, Rachel Brice, Mardi Love, Amy Sigill ja Ariellah.

Opettamisen ja esiintymisen lisäksi Jaana on myös tapahtumien järjestäjä. Hänen vierainaan ovat olleet Samantha Emanuel ja April Rose, ja "Infusion Tallinn"-showt ovat hänen järjestämiään.

Jaana löysi vatsatanssin vuonna 2005 ja sen koommin siitä on tullut hänelle addiktio. Hän on Müstika Magical Theatren jäsen. Jaana on opiskellut myös useita muita lajeja hiphopista intialaisiin tansseihin ja on opettanut jatkuvasti vuodesta 2009 saakka.

Jaanas workshops:
La/Sat - Hardcore drilling
Su/Sun - Tribal Fusion choreography to Ratatat - Swisha




Gita Vinlander (Amanita)
Gita is a Tribal Fusion and ATS dancer from Sweden. She is a passionated teacher and artist, educated by international dance stars and is a FCBD General Skills certified ATS dancer. While based in Gothenburg, Gita is teaching and performing both nationally and internationally.




Gita on Tribal Fusion ja American Tribal Style-tanssija Ruotsista. Hän on intohimoinen opettaja ja artisti, kansainvälisten tanssitähtien kouluttama ja FatChanceBellyDance General Skills-sertifioitu ATS-tanssija. Hän asuu Göteborgissa, ja opettaa ja esiintyy sekä kotimaassaan että ulkomailla.

Gitas workshops:
Pe/Fri - American Tribal Style level 1
Su/Sun - Burlesque fusion choreography




Allison Schulte (Alli Ruth)
Alli grew up in Los Angeles California where she began studying bellydance in 1998. Her first mentor was the legendary Diane Webber though she has studied with various top dancers in her region including Ansuya, Elayssa, Anaheed, Aisha Ali and Aubre Hill. She has been a member of troupes "Perfumes of Araby" and "Desert Sin".

In 2010 she moved to Helsinki where she teaches and performs and is noted for her first hand education in the American interpretation of bellydance. Alli travels regularly back to California and other parts of the world expanding her studies of American bellydance, from it’s roots to it’s most cutting edge forms.




Alli kasvoi Los Angelesissa Kaliforniassa, ja aloitti siellä vatsatanssin opiskelun vuonna 1998. Hänen ensimmäinen opettajansa oli legendaarinen Diane Webber, joskin hän on opiskellut myös useiden alueensa huipputanssijoiden kanssa mukaanlukien Ansuya, Elayssa, Anaheed, Aisha Ali ja Aubre Hill. Hän on kuulunut tanssiryhmiin "Perfumes of Araby" sekä "Desert Sin".

Vuonna 2010 hän muutti Helsinkiin, jossa opettaa ja esiintyy, ja jossa hänet tunnetaan vatsatanssin amerikkalaisen tyylisuunnan ensikäden asiantuntijana. Alli matkustaa säännöllisesti Kaliforniaan ja muualle maailmalle laajentaakseen amerikkalaisen vatsatanssin opintojaan, sen juurilta sen tuoreimpiin tulkintoihin.

Allis workshop:
Pe/Fri - Luento/lecture "Roots of tribal"

Kaikki opettajat nähdään myös lavalla muiden esiintyjien kanssa "Uderground Cabaret"-tapahtumassa lauantaina 15.6 Järvenpäässä Uuno-baarissa.



keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tribal Summercamp 14.-16.6.2013

Ja tapahtumauutisia vaan pukkaa! Kun Deb Rubinin lokakuiseen intensiiviin on vielä hyvä tovi, voi katseen suunnata vähän lähemmäs tulevaisuuteen. Voin ilokseni ilmoittaa, että tribal fusionin harrastajille ja siitä kiinnostuneille on luvassa kesäkuussa kokonainen viikonloppu työpajoja kansainvälisten opettajien johdolla! Olen koonnut teille paketin, jossa on jokaiselle jotakin, opettajina kokeneita tanssijoita ja tanssinopettajia lähinaapureistamme. Paketin kruunaa Amerikkalaisen vatsatanssin historiasta luennoimaan saapuva Yhdysvaltain vahvistus! Eli lyhyesti, makeaa mahantäydeltä tribal- ja fuusiotyyleistä innostuneille tanssijoille!



Tanssityöpajoja on viikonlopun aikana kuusi, joista kaikki ovat kestoltaan kaksituntisia. Opettajat Gita Vinlander ja Pernilla Sund tulevat Ruotsista ja Jaana Hansman Virosta. Aiheita löytyy laidasta laitaan, voit tutustua ATS:n perusteisiin Gitan kanssa, haastaa kroppasi Jaanan tehotreenissä tai vaikka hakea eleganssia käsiisi Pernillan johdolla. Valikoimasta löytyy myös monenlaista koreografiaa. Tiedonnälkäisille tarjoillaan tribaltyylin syntysijoilta Kalifornian vatsatanssipiireistä kotoisin olevan Alli Ruthin luento amerikkalaisen vatsatanssin historiasta, keskittyen tribalin juuriin. Tämä kiinnostaa varmasti kaikkia, jotka suhtautuvat harrastukseensa vähänkään intohimoisemmin! Kaikki opetus tapahtuu englanniksi, mutta olen paikalla tulkkaamassa tarvittaessa. Paletista voi valikoida irtokursseina haluamansa kokonaisuuden, tai sitten voi ostaa leiripassin, joka sisältää kaikki workshopit, luennon sekä sisäänpääsyn “Underground Cabaret”-tapahtumaan, jossa kaikki viikonlopun opettajat Gita Vinlander, Pernilla Sund, Jaana Hansman ja Alli Ruth, allekirjoittanut Laura Luna & Kaira tribe sekä muut esiintyjät viihdyttävät yleisöä esityksillään. Esiintyjälista täydentyy kevään mittaan! 


Työpajat;

Perjantai:

Klo 17-19
Gita Vinlander : ATS-level 1 (2 hours)
Open level
In this ATS class, we will cover the basic steps from the FCBD format vocabulary as well as formations, lead changes and basic principles when dancing in a group. Please feel free to bring a note book. Zills are not mandatory for this class.


Klo 19.30-21
Alli Ruth : Roots of Tribal Style (1h 30min)

This lecture (in english) will provide an overview of the introduction and development of bellydance in the United States with focus on California regions. Dancers will leave with a clearer understanding of the evolution leading to the international popularity of Tribal Fusion.

Lauantai:

Klo 12-14 Jaana Hansman : Hardcore drilling (2hours)
Intermediate level

Fast paced workshop to improve your muscle memory through repetition. We will drill basic movements as well as some new crazy stuff. We will use some yoga exercises to increase flexibility and exercises to increase strength. There is everything from push-ups to flutter and layering. Highly recommended for every dancers everyday practice!

Klo 14.30-16.30

Pernilla Sund : Arm and hands, drills & combinations (2 hours)
Beginner/intermediate level
This technique workshop will give you moves and combinations for interesting and unexpected arm and hand work! The rest of the body will not be excluded from this as you will learn several different combinations that may be put together to form a short choreography, or used however you wish.


Sunnuntai:

Klo 12-14

Pernilla Sund : Soft and fluid (2 hours)
Beginner/intermediate level
Soft = boring? Think again! In this workshop we will work hard on our softness and body awareness, exploring fluidity without losing focus on dynamic movement. You will learn a series of combinations leading into a choreography.


Klo 14.15-16.15
Jaana Hansman : Tribal Fusion choreography to Ratatat - Swisha (2 hours)
Intermediate level tribal fusion choreography class.

Klo 16.30-18.30
Gita Vinlander : Burlesque fusion choreography (2 hours)
A fusion bellydance coreography spiced with classical burlesque flirtyness, attitude and self confidence. Participants should have at least 1 semestre of belly dance experience.


Tapahtuman flyerin on suunnitellut Visa Knuuttila.
 Paikkoja kursseille on rajatusti, joten kannattaa varmistaa paikkansa mitä pikimmin! Kaikki tanssityöpajat pidetään Olympiastadionin balettiluokassa, osoitteessa Paavo Nurmen tie 1.

Hinnat: 1 tanssiworkshop (2h) 40€
luento 10€
show 10€
Viikonloppupassi (sisältää kaikki workshopit 12h, luennon ja sisäänpääsyn Underground Cabaret:in) 215€

ILMOITTAUTUMINEN : Lähetä nimesi, puhelinnumerosi ja haluamasi kurssin/kurssien nimi sähköpostilla osoitteeseen salamankantama@gmail.com
vastauspostina saat laskun kurssista ja myöhemmin myös tarvittavat tiedot kursseista ja opetuspaikoista. Myös Underground Cabaret:n lipppuja voi varata etukäteen sähköpostilla!

Huom! Ilmoittautuminen vahvistetaan vasta kun kurssit on maksettu! Maksamattomat kurssit voidaan myydä eteenpäin.

Ilmoittautumiset ovat sitovia eikä kurssimaksuja palauteta ellei kurssi peruunnu järjestäjän toimesta. Mikäli ilmottautunut ei voikaan osallistua työpajoihin, voi hän myydä paikkansa eteenpäin. Siinä tapauksessa alkuperäisen osallistujan on kuitenkin oltava yhteydessä järjestäjään ja ilmoitettava muutoksesta. Tämä on tehtävä viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Laura Luna

REGISTRATION : email your name, phone number and the headlines of your choice of workshops to salamankantama@gmail.com. In return you will get an invoice, and later on more detailed schedule and locations.
Registrations are open, so you can book yours right away! Places and detailed schedules for fri and sat are to be updated soon! Introductions of the teachers coming to my blog any day now!

prices: 1 dance workshop (2h) 40€
Lecture 10€
Show 10€
Weekend-pass (includes all workshops, lecture and show) 215€

Note! Registration will only be completed after the payment. Unpaid courses can be sold again.

Registrations are binding, and no refunds are made unless the workshops are cancelled by the organizer. If the participant cannot attend, one can resell their workshops. In that case the seller must contact the organizer and inform about the transfer. This must be done two weeks before the event at the latest.

The event is hosted by Laura Luna